Olen "asiakkaana" Sovatek- säätiön Etsivä Nuorisotyössä, suhteeni heidän työtekijäänsä minulla on hyvin pitkälti keskustelukaveri painoitteinen. Vietämme tunnin mittaisen kahvihetken keskimäärin kerran viikossa keskustellen samalla mieltä askarruttavista tai muuten ajankohtaisista asioista. Meillä on pitkään ollut keskustelua siitä, että kun sopiva rako tulee, niin lähetän heille yhden runoistani, joita kirjoittelen, ja he julkaisevat sen sitten ajankohtaisessa tapahtumassaan. Lokakuussa työntekijäni mainitsi minulle, että voisin hiljalleen alkaa miettimään runoa heille, ja tavatessamme viikko ennen Joulua hän pyysi lähettämään runon hänelle sähköpostin kautta hänen lomansa aikana. En tiedä missä ja milloin runoni julkaistaan, mutta onpahan ainakin tiedossa, että yksi "töistäni" tulee olemaan näkyvillä nimeni kera!

Kirjoitin aiemmin puolisoni innostuneen runoistani ja niiden julkistamisesta. Nyt uskallan itsekin olla jo hieman ylpeä itsestäni ja kirjoituksistani, sillä niin moni on kehunut minua, jopa "oikeat" taiteilijasielut, ja muutamat opettajat. Harmi vain, ettei oma sukuni ole kiinnostunut tekemisistäni, vaan kehut tulevat lähinnä puolisoni suvun puolelta. Viime sunnuntaina puolisoni isä kehotti minua kokoamaan kirjoituksiani, ja pitämään ne tallessa, kun luin mieheni kummitädille (kummisedän ja puolison vanhempien jutellessa vieressä, ja pysäyttäen keskustelun huomattuaan, että lausuin runoani) juuri tätä Sovatekille lähettämääni "teosta". Rouva pyysi jopa kopion itselleen.

Tällaiset puheet, kehut ja kehoittelut saavatkin pienen pään miettimään, että mitä JOS!? Mitä jos jonain päivänä minut "löydettäisiin" ja vaikkapa runojani haluttaisiin painettuihin teoksiin, näytöksiin tms.? Jos minua pyydettäisiin puhumaan kokemuksistani mielenterveysasioissa, masennuksesta, viiltelystä, koulukiusaamisesta... Olisihan se kunnia, ja suuri ilo jos minussa nähtäisiin jotain muuallakin kuin puolisoni suvun puolella, eihän sitä pysty kieltämään! Haluaisin uskoa mahdollisuuksiini, mutta realistina en näe tällaiselle suuria kertoimia, eihän blogianikaan kovin usea lue, kävijäennätys taitaa olla jossain neljänkymmenen paikkeilla. Olen kuitenkin iloinen ja otettu jo pelkästään siitä, että saan herätettyä tunteita runoillani, ja että saan edes nämä kehut ja tämän arvostuksen!

Olen muuten saanut töitä! Kyllä. Viimeinkin pääsen ansaitsemaan omaa rahaa, vaikka tulot menevätkin lähinnä ensi syksyllä alkavien koirien koulutusohjaaja- opintojen kustantamiseen. Toki saan samalla kartutettua harrastusrahastoani koirille. Puhuimme erään ystäväni kanssa, että liittyisimme paikalliseen kennelkerhoon ja alkaisimme treenaamaan yhdessä, kunhan hänen tuleva koiransa on sopivassa iässä! Pääsisin viimein kotiharjoitteluiden lisäksi tekemään jotain joko kaverini neuvomana tai sitten ammattilaisen ohjaamana, jee!