On tutkittu fakta, että pitkäkestoinen stressi sekä masennus, etenkin yhditettynään kroonisiin ahdistustiloihin, aiheuttavat usein ajan kanssa myös fyysisiä kipuja ja muutoksia vartalossa tai sen toiminnassa. Minusta on silti väärin, että potilaan tullessa päivystykseen kipujensa vuoksi, mutta lääkäri löydä mitään syytä oireisiin, ja on huomannut masennusdiagnoosin, niin hän yrittää vakuuttaa kipujen johtuvan ahdistuksesta -tai pahemmassa tapauksessa uskottelee sinun kuvittelevan kaiken. Toki verinäytteet (ainakin tulehdusarvot) otetaan virtsanäytteen lisäksi, ja potilas tutkitaan, mutta tämähän on pakollinen käytäntö. Tutkiessaan lääkäri todennäköisesti ajattelee potilaan vain kuvittelevan, mutta suorittaa tutkimuksen velvoitteesta. En tietenkään sano, että tämä olisi suora totuus, vaan oma mielikuvani touhusta.

"Psyykkisen ahdistuneisuuden, jännityksen ja pelkojen lisäksi ahdistuneisuushäiriössä esiintyy tavallisesti monenlaisia muita oireita, kuten rintakipua, sydämen tykytystä, vatsavaivoja, lihaskipuja, hengenahdistusta, pistelyä ja puutumista, huimausta sekä tihentynyttä virtsaamisen tarvetta. Ahdistuneisuudesta kärsivät henkilöt ovat usein samanaikaisesti masentuneita ja heillä esiintyy myös unihäiriöitä, väsymystä, keskittymisvaikeuksia, ärtyisyyttä, ”pinnan” kireyttä, säpsähtelyä ja seksuaalista haluttomuutta. Ruumiilliset oireet ovat usein voimakkaita ja usein pelätään jotain vakavaa ruumiillista sairautta." (http://www.introspekt.fi/artikkelit/yleistynyt-ahdistuneisuushairio/)

Masennusta voisi kutsua suomalaisten kansantaudiksi. Jo 90- luvun laman aikaan ennustettiin masennuslääkkeiden käytön lisääntyvän, ja siitä onkin jo päästy pisteeseen, jossa vähintään joka kolmas suomalainen kärsii masennuksesta. Luku on hyvinkin todennäköisesti korkeampi, sillä monet (etenkin miehet) jättävän menemättä lääkäriin oiredensa vuoksi, jolloin luonnollisesti diagnoosi jää saamatta. Toki minun mielestäni masennus diagnosoidaan, tai lääkkeet määrätään, välillä turhankin herkästi. Kaamosmasennusta esimerkiksi kykenee hyvin hoitamaan itse kotona kirkasvalohoidoilla. Tietysti on ymmärrettävää, ettei lääkäreillä usein ole aikaa tehdä muuta, kuin määrätä napit käyttöön, vaikka tuntemukset olisivatkin vain "väliaikaisia". (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/04/26/masennuksesta-kansantauti)

Vietin eilisillan katsoen Vain Elämää- sarjan netti- TV:stä, ja huomasin olevani hyvinkin ajan hermoilla blogini pääaiheen kanssa. Mielenterveysongelmat lisääntyvät etenkin nuorison keskuudessa jatkuvasti, ja useassa Vain Elämää- tähden kappaleessa olikin taustalla viittausta masennukseen ja psyykkiseen heikkovointisuuteen, joten aihe tuli esille useampaankin otteeseen. Itseäni näistä eniten kosketti Anssi Kelan herkkä, riisuttu tulkinta Pave Maijasen kappalesta "Ikävä" (Tässä linkki jos joku ei sitä ole nähnyt: http://www.ruutu.fi/video/2251512). Pave kertoi lukeneensa hyvin syvän masennuksen kourissa kamppailevan ihmisen kirjettä kävellen samalla pianon luokse, ja kappale syntyi siitä. Vahva sanotus herkästä ja hauraasta aiheesta, jossa pitkäaikaismasentunut kaipaa sitä itseään, jonka joskus on hävittänyt. Vau!

Tästä huolimatta minulla on tunne, ettei tätä aihetta käsitellä tarpeeksi, että ihmisillä olisi jonkilainen tarve piilotella sitä, ja että masentuneita pelätään ja katsotaan kieroon vain heidän sairautensa vuoksi. Miksi näin suuri asia on lakaistava maton alle? Vai enkö minä vain katso tarpeeksi asiaohjelmia?